KUNNALLISVAALIT 2012
Tampereen Vihreiden vaaliohjelma löytyy täältä. Minulle mahdollisesti äänensä antavien kannattaa lukea se läpi kahdesta syystä. Ensinnäkin, jos en tule valituksi, minulle annettu ääni hyödyttää Vihreitä yleisesti. Toiseksi, puolueen ehdokkaana ja jäsenenä hyväksyn vaaliohjelman sisällön, ja toimin sen mukaisesti, jos minut valitaan valtuustoon. Tämä ei tietenkään tarkoita, että antaisin samanlaista arvoa kaikille vaaliohjelman tavoitteille. Ohjelma on mielestäni joissakin kohdissa liian ylimalkainen, mutta kokonaisuudessaan se heijastaa poliittisia kantojani.
Sen sijaan, että toistaisin ohjelman tavoitteet näillä sivuilla, kuvailen mieluummin tarkemmin kolmea pääteemaani.
Ympäristönsuojelu ei ole valinnanvaraista
Kuten sanoin nettisivujeni ’Politiikka’-osiossa, olen Vihreiden jäsen ensisijaisesti siksi, että ympäristön merkitys ymmärretään puolueessa. Se, että ympäristökysymyksiin suhtaudutaan vakavasti on kuitenkin vain hyvä alku, jota on täydennettävä toiminnalla. Kun päätöksiä tehdään millä tahansa hallinnon tasolla, niiden vaikutukset ympäristöön on otettava aina huomioon. Monissa asiayhteyksissä tämä nähdään ajan tuhlauksena ja huomion pois viemisenä oleellisesta. Tosiasiassa ympäristötekijöiden ottaminen huomioon kaikessa päätöksenteossa on välttämätöntä, jos haluamme rakentaa kestävämmän yhteiskunnan. Jopa Vihreät unohtavat usein ympäristökysymykset keskittyessään näennäisesti tärkeämpiin kysymyksiin. Harvoin esimerkiksi keskustellaan euroalueen rahoituspaketteihin, maahanmuuttoon tai vanhusten hoitoon liittyvien päätösten ympäristövaikutuksista.
Aikana, jolloin lähes kaikki puolueet ja suuri määrä yrityksiä ja yksityishenkilöitä kutsuvat itseään ’vihreiksi’, on helppo uskoa, että ympäristöstä pidetään hyvää huolta. Tämä on hyvin kaukana totuudesta siitä huolimatta, että ympäristötietoisuus on jatkuvasti lisääntynyt viimeisen 50 vuoden aikana.
Tästä hyvä esimerkki on kasvihuonepäästöt. Suomen ja muiden maiden on tuotava päästönsä lähes nollatasolle vuoteen 2050 mennessä, jos emme halua ylittää 2% lämpötilannousua maapallolla (2% on ilmastotieteiden yleisesti hyväksymä turvallinen raja, joskin jo sen alapuolella oleva nousu aiheuttaa seuraamuksia niin ihmisille, eläimille kuin ympäristöllekin). Suomi ei kuitenkaan ole lähelläkään tämän tavoitteen saavuttamista. Vuonna 2008 jokainen Suomessa asuva henkilö tuotti keskimäärin 13,22 tonnia hiilidioksidiekvivalenttia. Vaikka on mahdotonta määritellä tarkkaan, kuinka paljon päästöjä yksi ihminen saisi tuottaa (sillä luku riippuu osittain maailman väestön määrästä), voidaan sanoa, että kaksi tonnia henkeä kohti on kohtuullisen hyvä arvio. Usein Suomen korkeista päästöistä syytetään maan kylmää ilmastoa, mutta on hyvä huomata, että ruotsalaisten vastaava luku oli vuonna 2008 vain 6,95 tonnia.*
Tampereen Vihreät haluaa tehdä Tampereesta yhden ensimmäisistä päästöneutraaleista kaupungeista Suomessa. Tavoite on helppo asettaa, mutta vaikea toteuttaa. Koko elämäntapamme perustuu hiilidioksidia – yleisintä kasvihuonekaasua – tuottaviin toimintoihin, vaikka sitä ei aina ymmärretä. Todellinen päästöneutraalisuus tarkoittaisi myös kaupungin asukkaiden, yritysten ja yhteisöjen kulutustottumusten muuttumista, sillä muuten päästöneutraalisuus on vain kaunis julkisivu, jonka takana ympäristölle haitallinen tuotanto ulkoistetaan muualle Suomeen ja ulkomaille. Tehdään Tampereesta hiilineutraali vuoteen 2050 mennessä, mutta varmistetaan, että se tapahtuu sanan todellisessa merkityksessä!
* http://unstats.un.org/unsd/environment/air_greenhouse_emissions.htm
Maahanmuuttajat politiikassa
Maahanmuutto on huomattavan yksinkertaistettu ja väärinymmärretty aihe nyky-Suomessa. Aiheesta puhutaan pääsääntöisesti kahdella tavalla, ensimmäinen niistä on populistinen/konservatiivinen/oikeistolainen, ja toinen niistä nähdään ns. edistyksellisenä. Niiden mukaan:
1. Maahanmuutto on hallitsematonta; Maahanmuuttajat eivät oppi riittävästi suomea ja varastavat suomalaisten työt, mutta myös [epäloogisesti] elävät yhteiskunnan tuilla; monikulttuurisuus uhkaa suomalaisia arvoja ja kulttuuria.
2. Maahanmuuttajat tulevat tänne työn tai turvallisuuden perässä; Suomi tarvitsee lisää maahanmuuttajia, koska sen oma väestö vanhenee; Heikko kielitaito ja verkostojen puute estävät maahanmuuttajia löytämästä työtä Suomesta.
Kumpikin näistä lähestymistavoista näkee maahanmuuttajat homogeenisenä ryhmänä, vaikka samaan aikaan poliittiset puolueet ja media pitävät tärkeänä jaotella suomalaiset mitä moninaisimpiin luokkiin, jotka perustuvat mm. sosiaaliseen ja taloudelliseen taustaan, maantieteeseen, kieleen ja ikään. Maahanmuuttajien kohdalla näitä kategorioita ei tarvita. Lisäksi jopa ns. edistyksellinen näkökulma jaottelee maahanmuuttajat yksinkertaisesti pakolaisiin ja potentiaalisiin työntekijöihin aivan kuin meillä ei olisi tälle maalle mitään muuta tarjottavaa.
Tämän on muututtava, mutta sen sijaan, että odotamme (useampien) suomalaisten paremmin ymmärtävän maahanmuuttajiin liittyviä asioita, maahanmuuttajien täytyy itse aktivoitua yhteiskunnassa, politiikassa ja maahanmuuttajiin liittyvässä keskustelussa. Edes ne suomalaiset, jotka parhaiten pystyvät ymmärtämään aiheen monet ulottuvuudet, eivät voi koskaan tietää, minkälaista on todella olla maahanmuuttaja Suomessa.
On kuitenkin väärin vaatia, että maahanmuuttajat tarvitsevat poikkeavaa erityiskohtelua. Jos haluamme osallistua suomalaiseen yhteiskuntaan, meidän on tehtävä se Suomen ehdoilla, mikä tarkoittaa mm, että vähintään opimme sen kansalliskielen, jota alueellamme puhutaan, tai että hyväksymme sen tosiasian, että voimme ilmaista ajatuksiamme, turhautumistamme ja toiveitamme ainoastaan kolmannen osapuolen välityksellä. Suomalaisten on omasta puolestaan ymmärrettävä paremmin, ettei suomen kaltaisen vaikean kielen oppimista aikuisena voi verrata helpomman kielen oppimiseen turvallisessa luokkahuoneessa useiden vuosien aikana. Vain harva tänne aikuisena muuttava maahanmuuttaja oppii kieltä koskaan täydellisesti, mutta tämä ei tarkoita sitä, etteivät he osaisi puhua sitä ja että heille ei voi antaa vastuuta työelämässä tai yhteiskunnassa ylipäätänsä.
Jos minut valitaan kaupunginvaltuustoon, edistän maahanmuuttajien osallistumista yhteiskunnan eri tasoilla. Lisäksi teen parhaani parantaakseni työskentelyn laatua kaupunginvaltuuston maahanmuuttajia koskevassa keskustelussa.
Politiikkaa vauvoille
Useimmat poliitikot ja poliittiset puolueet puhuvat mielellään yhteiskunnan heikompien puolustamisesta – tarkoittaen esimerkiksi vanhuksia, pienituloisia perheitä, syrjäytyneitä nuoria jne., jotka toden totta puolustajansa ansaitsevat! Yksi ryhmä – mahdollisesti haavoittuvaisin kaikista – jää kuitenkin usein lähes huomiotta, jopa oman puolueeni puheissa. Kaikesta leikkimisestä ja vastuuvapaudesta huolimatta alle monet 3-vuotiaat kokevat päivittäin enemmän stressiä kuin monet aikuiset. He ovat täysin riippuvaisia muista ihmisistä mitä tulee ruokaan, vaatteisiin, ja suojaan. Valitettavan usein alle 3-vuotian päivästä puuttuu myös riittävän sensitiivinen hoito ja huomio.
Suomessa kotonaan lapsia hoitavat vanhemmat saavat lapsen kodinhoidontukea siihen saakka, kun heidän nuorimmaisensa täyttää kolme vuotta. Järjestelmä on fantastinen, vaikkakaan ei täysin ongelmaton. Kuntatasolla tukea voidaan nostaa korkeammaksi – Tampereella puhutaan Tampere-lisästä. Tämä yhdistelmä mahdollistaa lasten kotihoidon, joten vanhempien ei ole pakko laittaa kaikkein pienimpiä hoitoon.
Vaikka aiheesta löytyy hyvinkin monenlaisia kansainvälisiä tutkimustuloksia, lapsiin erikoistuneet psykologit Suomessa ovat yleisesti sitä mieltä, että pienimmät lapset – usein puhutaan alle kaksivuotiaista – eivät ole psyykkisesti valmiita päiväkotiin, varsinkaan kokopäiväisesti. Tämä liittyy osittain suuren lapsiryhmän aiheuttamaan stressiin sekä siihen, että hoitajat eivät usein yksinkertaisesti ehdi vastaaman yksittäisten lasten tarpeisiin riittävän nopeasti. Pienet lapset tarvitsevat turvalliselta tuntuvan ympäristön ja vaativat hoitajaltaan sellaista sensitiivisyyttä, jota useimmat päiväkodit eivät pysty tarjoamaan.
En yritä tässä väittää, että kaikki perheet ja lapset hyötyisivät jostakin tietystä, yhdestä ainoasta hoitomuodosta. Perheiden ja lasten tilanteet vaihtelevat, ja esimerkiksi velkaantuneisuuden, yksinhuoltajuuden, ja arjessa selviytymisen vaikeuksien vuoksi kokopäivähoito saattaa olla välttämätöntä. Ulkopuolisten ei muissakaan tapauksissa tulisi päättää, hoitavatko vanhemmat lapsiaan kotona, vai palaavatko aikaisemmin työelämään. Kotona hoitamisen ja päiväkodin lisäksi löytyy muitakin vaihtoehtoja, kuten esimerkiksi perhepäivähoito, jota voitaisiin hyödyntää useammin.
Joidenkin ihmisten mielestä on kuitenkin edistyksellisempää tehdä lasten kotihoidosta vaikeampaa sen sijaan, että mahdollisuuksia lisättäisiin. Ymmärrettävästi sukupuolten tasa-arvoa korostetaan tässä yhteydessä, sillä yleensä lapsia hoitavat kotona juuri naiset, joiden paluu työelämään pitkän poissaolon jälkeen saattaa olla hyvinkin vaikeaa. Harvoin kuitenkaan keskustellaan siitä, miten kotiin jäämisestä voisi tehdä isille taloudellisesti houkuttelevampaa. Sukupuolten tasa-arvosta puhuttaessa unohtuu usein myös lasten tasa-arvo: miksi vain varakkaiden vanhempien lapsilla tulisi olla oikeus viettää ensimmäiset elinvuotensa kotona vanhempiensa kanssa?
Jos minut valitaan valtuustoon, teen kaikkeni sen eteen, että Tampere-lisää ei leikata. Pyrin myös muilla tavoilla tukemaan niitä perheitä, jotka haluavat pitää pienimmät lapsensa kotihoidossa.
Sen sijaan, että toistaisin ohjelman tavoitteet näillä sivuilla, kuvailen mieluummin tarkemmin kolmea pääteemaani.
Ympäristönsuojelu ei ole valinnanvaraista
Kuten sanoin nettisivujeni ’Politiikka’-osiossa, olen Vihreiden jäsen ensisijaisesti siksi, että ympäristön merkitys ymmärretään puolueessa. Se, että ympäristökysymyksiin suhtaudutaan vakavasti on kuitenkin vain hyvä alku, jota on täydennettävä toiminnalla. Kun päätöksiä tehdään millä tahansa hallinnon tasolla, niiden vaikutukset ympäristöön on otettava aina huomioon. Monissa asiayhteyksissä tämä nähdään ajan tuhlauksena ja huomion pois viemisenä oleellisesta. Tosiasiassa ympäristötekijöiden ottaminen huomioon kaikessa päätöksenteossa on välttämätöntä, jos haluamme rakentaa kestävämmän yhteiskunnan. Jopa Vihreät unohtavat usein ympäristökysymykset keskittyessään näennäisesti tärkeämpiin kysymyksiin. Harvoin esimerkiksi keskustellaan euroalueen rahoituspaketteihin, maahanmuuttoon tai vanhusten hoitoon liittyvien päätösten ympäristövaikutuksista.
Aikana, jolloin lähes kaikki puolueet ja suuri määrä yrityksiä ja yksityishenkilöitä kutsuvat itseään ’vihreiksi’, on helppo uskoa, että ympäristöstä pidetään hyvää huolta. Tämä on hyvin kaukana totuudesta siitä huolimatta, että ympäristötietoisuus on jatkuvasti lisääntynyt viimeisen 50 vuoden aikana.
Tästä hyvä esimerkki on kasvihuonepäästöt. Suomen ja muiden maiden on tuotava päästönsä lähes nollatasolle vuoteen 2050 mennessä, jos emme halua ylittää 2% lämpötilannousua maapallolla (2% on ilmastotieteiden yleisesti hyväksymä turvallinen raja, joskin jo sen alapuolella oleva nousu aiheuttaa seuraamuksia niin ihmisille, eläimille kuin ympäristöllekin). Suomi ei kuitenkaan ole lähelläkään tämän tavoitteen saavuttamista. Vuonna 2008 jokainen Suomessa asuva henkilö tuotti keskimäärin 13,22 tonnia hiilidioksidiekvivalenttia. Vaikka on mahdotonta määritellä tarkkaan, kuinka paljon päästöjä yksi ihminen saisi tuottaa (sillä luku riippuu osittain maailman väestön määrästä), voidaan sanoa, että kaksi tonnia henkeä kohti on kohtuullisen hyvä arvio. Usein Suomen korkeista päästöistä syytetään maan kylmää ilmastoa, mutta on hyvä huomata, että ruotsalaisten vastaava luku oli vuonna 2008 vain 6,95 tonnia.*
Tampereen Vihreät haluaa tehdä Tampereesta yhden ensimmäisistä päästöneutraaleista kaupungeista Suomessa. Tavoite on helppo asettaa, mutta vaikea toteuttaa. Koko elämäntapamme perustuu hiilidioksidia – yleisintä kasvihuonekaasua – tuottaviin toimintoihin, vaikka sitä ei aina ymmärretä. Todellinen päästöneutraalisuus tarkoittaisi myös kaupungin asukkaiden, yritysten ja yhteisöjen kulutustottumusten muuttumista, sillä muuten päästöneutraalisuus on vain kaunis julkisivu, jonka takana ympäristölle haitallinen tuotanto ulkoistetaan muualle Suomeen ja ulkomaille. Tehdään Tampereesta hiilineutraali vuoteen 2050 mennessä, mutta varmistetaan, että se tapahtuu sanan todellisessa merkityksessä!
* http://unstats.un.org/unsd/environment/air_greenhouse_emissions.htm
Maahanmuuttajat politiikassa
Maahanmuutto on huomattavan yksinkertaistettu ja väärinymmärretty aihe nyky-Suomessa. Aiheesta puhutaan pääsääntöisesti kahdella tavalla, ensimmäinen niistä on populistinen/konservatiivinen/oikeistolainen, ja toinen niistä nähdään ns. edistyksellisenä. Niiden mukaan:
1. Maahanmuutto on hallitsematonta; Maahanmuuttajat eivät oppi riittävästi suomea ja varastavat suomalaisten työt, mutta myös [epäloogisesti] elävät yhteiskunnan tuilla; monikulttuurisuus uhkaa suomalaisia arvoja ja kulttuuria.
2. Maahanmuuttajat tulevat tänne työn tai turvallisuuden perässä; Suomi tarvitsee lisää maahanmuuttajia, koska sen oma väestö vanhenee; Heikko kielitaito ja verkostojen puute estävät maahanmuuttajia löytämästä työtä Suomesta.
Kumpikin näistä lähestymistavoista näkee maahanmuuttajat homogeenisenä ryhmänä, vaikka samaan aikaan poliittiset puolueet ja media pitävät tärkeänä jaotella suomalaiset mitä moninaisimpiin luokkiin, jotka perustuvat mm. sosiaaliseen ja taloudelliseen taustaan, maantieteeseen, kieleen ja ikään. Maahanmuuttajien kohdalla näitä kategorioita ei tarvita. Lisäksi jopa ns. edistyksellinen näkökulma jaottelee maahanmuuttajat yksinkertaisesti pakolaisiin ja potentiaalisiin työntekijöihin aivan kuin meillä ei olisi tälle maalle mitään muuta tarjottavaa.
Tämän on muututtava, mutta sen sijaan, että odotamme (useampien) suomalaisten paremmin ymmärtävän maahanmuuttajiin liittyviä asioita, maahanmuuttajien täytyy itse aktivoitua yhteiskunnassa, politiikassa ja maahanmuuttajiin liittyvässä keskustelussa. Edes ne suomalaiset, jotka parhaiten pystyvät ymmärtämään aiheen monet ulottuvuudet, eivät voi koskaan tietää, minkälaista on todella olla maahanmuuttaja Suomessa.
On kuitenkin väärin vaatia, että maahanmuuttajat tarvitsevat poikkeavaa erityiskohtelua. Jos haluamme osallistua suomalaiseen yhteiskuntaan, meidän on tehtävä se Suomen ehdoilla, mikä tarkoittaa mm, että vähintään opimme sen kansalliskielen, jota alueellamme puhutaan, tai että hyväksymme sen tosiasian, että voimme ilmaista ajatuksiamme, turhautumistamme ja toiveitamme ainoastaan kolmannen osapuolen välityksellä. Suomalaisten on omasta puolestaan ymmärrettävä paremmin, ettei suomen kaltaisen vaikean kielen oppimista aikuisena voi verrata helpomman kielen oppimiseen turvallisessa luokkahuoneessa useiden vuosien aikana. Vain harva tänne aikuisena muuttava maahanmuuttaja oppii kieltä koskaan täydellisesti, mutta tämä ei tarkoita sitä, etteivät he osaisi puhua sitä ja että heille ei voi antaa vastuuta työelämässä tai yhteiskunnassa ylipäätänsä.
Jos minut valitaan kaupunginvaltuustoon, edistän maahanmuuttajien osallistumista yhteiskunnan eri tasoilla. Lisäksi teen parhaani parantaakseni työskentelyn laatua kaupunginvaltuuston maahanmuuttajia koskevassa keskustelussa.
Politiikkaa vauvoille
Useimmat poliitikot ja poliittiset puolueet puhuvat mielellään yhteiskunnan heikompien puolustamisesta – tarkoittaen esimerkiksi vanhuksia, pienituloisia perheitä, syrjäytyneitä nuoria jne., jotka toden totta puolustajansa ansaitsevat! Yksi ryhmä – mahdollisesti haavoittuvaisin kaikista – jää kuitenkin usein lähes huomiotta, jopa oman puolueeni puheissa. Kaikesta leikkimisestä ja vastuuvapaudesta huolimatta alle monet 3-vuotiaat kokevat päivittäin enemmän stressiä kuin monet aikuiset. He ovat täysin riippuvaisia muista ihmisistä mitä tulee ruokaan, vaatteisiin, ja suojaan. Valitettavan usein alle 3-vuotian päivästä puuttuu myös riittävän sensitiivinen hoito ja huomio.
Suomessa kotonaan lapsia hoitavat vanhemmat saavat lapsen kodinhoidontukea siihen saakka, kun heidän nuorimmaisensa täyttää kolme vuotta. Järjestelmä on fantastinen, vaikkakaan ei täysin ongelmaton. Kuntatasolla tukea voidaan nostaa korkeammaksi – Tampereella puhutaan Tampere-lisästä. Tämä yhdistelmä mahdollistaa lasten kotihoidon, joten vanhempien ei ole pakko laittaa kaikkein pienimpiä hoitoon.
Vaikka aiheesta löytyy hyvinkin monenlaisia kansainvälisiä tutkimustuloksia, lapsiin erikoistuneet psykologit Suomessa ovat yleisesti sitä mieltä, että pienimmät lapset – usein puhutaan alle kaksivuotiaista – eivät ole psyykkisesti valmiita päiväkotiin, varsinkaan kokopäiväisesti. Tämä liittyy osittain suuren lapsiryhmän aiheuttamaan stressiin sekä siihen, että hoitajat eivät usein yksinkertaisesti ehdi vastaaman yksittäisten lasten tarpeisiin riittävän nopeasti. Pienet lapset tarvitsevat turvalliselta tuntuvan ympäristön ja vaativat hoitajaltaan sellaista sensitiivisyyttä, jota useimmat päiväkodit eivät pysty tarjoamaan.
En yritä tässä väittää, että kaikki perheet ja lapset hyötyisivät jostakin tietystä, yhdestä ainoasta hoitomuodosta. Perheiden ja lasten tilanteet vaihtelevat, ja esimerkiksi velkaantuneisuuden, yksinhuoltajuuden, ja arjessa selviytymisen vaikeuksien vuoksi kokopäivähoito saattaa olla välttämätöntä. Ulkopuolisten ei muissakaan tapauksissa tulisi päättää, hoitavatko vanhemmat lapsiaan kotona, vai palaavatko aikaisemmin työelämään. Kotona hoitamisen ja päiväkodin lisäksi löytyy muitakin vaihtoehtoja, kuten esimerkiksi perhepäivähoito, jota voitaisiin hyödyntää useammin.
Joidenkin ihmisten mielestä on kuitenkin edistyksellisempää tehdä lasten kotihoidosta vaikeampaa sen sijaan, että mahdollisuuksia lisättäisiin. Ymmärrettävästi sukupuolten tasa-arvoa korostetaan tässä yhteydessä, sillä yleensä lapsia hoitavat kotona juuri naiset, joiden paluu työelämään pitkän poissaolon jälkeen saattaa olla hyvinkin vaikeaa. Harvoin kuitenkaan keskustellaan siitä, miten kotiin jäämisestä voisi tehdä isille taloudellisesti houkuttelevampaa. Sukupuolten tasa-arvosta puhuttaessa unohtuu usein myös lasten tasa-arvo: miksi vain varakkaiden vanhempien lapsilla tulisi olla oikeus viettää ensimmäiset elinvuotensa kotona vanhempiensa kanssa?
Jos minut valitaan valtuustoon, teen kaikkeni sen eteen, että Tampere-lisää ei leikata. Pyrin myös muilla tavoilla tukemaan niitä perheitä, jotka haluavat pitää pienimmät lapsensa kotihoidossa.