POLITIIKKA
Elin elämäni ensimmäiset 14 ja puoli vuotta Konservatiivien hallitsemassa Britanniassa ja selviydyin hengissä jopa kahdeksasta Thatcherin vuodesta. Kotikaupunkini Aberdeen kutsuu itseään ylpeästi ’Euroopan öljypääkaupungiksi’. Voi vain ihmetellä, mistä voimakkaan vihreä ja vasemmistolainen poliittinen vakaumukseni on syntynyt.
Parikymppisenä olin kuitenkin jo haalinut kokoon nykyisten poliittisten näkemysteni perusainekset. Luulisin, että tein ensimmäisen tietoisen ympäristötekoni 17-vuotiaana, kun päätin olla ajamatta ajokorttia, vaikka useimmat ikäiseni nuoret eivät olisi malttaneet odottaa omaansa. Vaikka sanallisia yhteenottoja välttääkseni ilmoitin syyksi ajokortin hinnan, päätös perustui todellisuudessa jo silloin jonkinlaiseen käsitykseen niistä ongelmista, joita autojen päästöt ja luonnonvarojen tuhlaaminen aiheuttavat.
Tätä syvemmin en valitettavasti ympäristöasioita miettinyt ennen yliopistoon menoa parikymppisenä. Silloin liityin ympäristöjärjestöön, joka toimi myös sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolesta. Vasta nyt aloin kokonaisvaltaisemmin pohtia yhteiskunnallisten rakenteiden ja kulutustottumusten ympäristövaikutuksia.
Vasemmistolaiset mielipiteeni löysin hiukan aikaisemmin. Osittain tämä on Britannian Konservatiivien ansiota, mutta kuten monien skotlantilaisten kohdalla, vastareaktioni konservatiivien hallintoon suuntautui aluksi skotlantilaiseen nationalismiin ja lievästi vasemmalle kallistuvan, ei-etnisyyteen perustuvan (!!!) Skotlannin kansanpuolueen tukemiseen. Myöhemmin teini-iässä aloin käydä Skotlannin sosialistisen puolueen kokouksissa, osallistuin mm. Irakin sodan vastaisiin ja palestiinalaisia tukeviin kokouksiin ja mielenosoituksiin. Olin myös kiinnostunut anarkismista.
Yliopistossa poliittiset näkemykseni tarkentuivat ja saivat pidemmälle mietityn teoreettisen pohjan, mutta suunta ja perusta säilyivät kuta kuinkin samoina. Edelleen, kuusi vuotta yliopistosta valmistumiseni jälkeen ja muutettuani Suomeen silloisen tyttöystäväni, nykyisen vaimoni Ainon kanssa, poliittisten näkemysteni perusteet ovat pysyneet samankaltaisina.
Lisäksi viimeiset kuusi vuotta Suomessa ovat tuoneet poliittiseen ajatteluuni uusia näkökulmia. Suomessa esiin ovat nousseet:
1) Maahanmuuttajapolitiikka
Koska en ollut ennen Suomeen muuttoani elänyt muualla kuin Skotlannissa, oli silmiä avaava kokemus nähdä, minkälaista oli elää paikassa, joka ei ole synnyinmaani. Tietenkään kokemustani maahanmuuttajana ei voi verrata esimerkiksi pakolaisen tai edes toiselta mantereelta muuttaneen opiskelijan elämään. Oranssista parrastani ja isoista korvistani huolimatta kävisin ulkonäöltäni suomalaisesta. Itse asiassa suomalaiset ovat joskus puhuneet hyvinkin negatiivisesti maahanmuuttajista minun läsnä ollessani unohtaen, että myös pohjoiseurooppalaiset voivat olla maahanmuuttajia.
Maahanmuuttoasiat ovat yksi vaaliteemoista. Täältä löytyy ajatuksiani aiheesta.
2) Perhepolitiikka
Suomeen muuttoni jälkeen minusta on tullut isä kaksi kertaa. Perhe-elämä on minulle erittäin tärkeää, ja haluan olla hyvä isä, joka on läsnä mahdollisimman paljon. Tässä suhteessa Suomi ja muut Pohjoismaat ovat edistyneempiä kuin Britannia. Vaikka kotona pieniä lapsiaan hoitavien vanhempien yhteiskunnalta saama rahallinen tuki on pienehkö, sen ansioista vanhemmat pystyvät huolehtimaan lapsistaan kotona sen sijaan, että nämä joutuisivat käymään läpi liian aikaisesta päivähoidosta johtuvaa stressiä ja läheisyyden puutetta. Vanhempien ei tulisi pakon edessä joutua valitsemaan työelämää perhe-elämän sijaan!
Kodinhoidontukeen liittyvät asiat ovatkin yksi vaaliteemoistani. Täältä löytyy lisätietoja.
3) Työn politiikka
Vaikka olen ollut poliittisesti vasemmalle suuntautunut jo pitkään, olin viime aikoihin asti kiinnostunut työläisten oikeuksista vain sellaisissa maissa, joissa niitä rikotaan selkeästi ja jatkuvasti. Uskon edelleen, että Suomen työntekijät ovat verrattain hyvässä asemassa ja että heidän ongelmansa ovat hyvin pieniä verrattuna moniin muihin maihin, mutta Suomesta löytyviin epäkohtiin on silti puututtava.
Entisessä työpaikassani työntekijöitä käytettiin taloudellisesti hyväksi, ja palkat olivat huomattavasti alhaisempia kuin alalla keskimäärin. Lyhytnäköisistä säästötoimenpiteistä johtuen monet yrityksen toiminnalle elintärkeät työntekijät joutuivat tyytymään freelance-sopimuksiin ilman oikeutta – tai taloudellista mahdollisuutta – sairaslomiin, lomiin jne. Ne, jotka työskentelivät työsuhteessa, saivat jatkuvasti pelätä, ettei heidän sopimustaan uusittaisi, jos he pyytäisivät palkankorotusta. Samaan aikaan organisaation johtaja maksoi itselleen huomattavaa palkkaa huolimatta hyvin vaatimattomasta työpanoksesta.
Tämä toimi hyvänä muistutuksena siitä, että vaikka yhteiskunnassamme on luonnollisesti paljon hyviä työnantajia, jotka todella välittävät työntekijöidensä oikeuksista ja hyvinvoinnista, on pidettävä mielessä, että toiset tekevät kaikkensa saadakseen työntekijöistään irti mahdollisimman paljon hyötyä suomatta näiden hyvinvoinnille ajatustakaan. Työntekoon liittyvä lainsäädäntö on siis ensiarvoisen tärkeä osa oikeudenmukaista yhteiskuntaa ja sen tulee turvata työntekijän oikeudet.
Tämänkaltainen ajattelu on nyky-Euroopassa epäsuosiossa, ja kuulemme jatkuvasti mantroja siitä, kuinka säästöt ja taloudelliset uudistukset – ja vain ja ainoastaan säästöt ja taloudelliset uudistukset – ovat tie talouskasvuun ja uusiin työpaikkoihin. Vaikka tämä ideologia ei ole vielä saanut Suomessa samanlaista jalansijaa kuin monissa muissa maissa, johtava hallituspuolue, Kokoomus, on vaatinut, että pahasti velkaantuneet euromaat harjoittavat juuri tämänkaltaista politiikkaa. Tässä asenneilmastossa on kaikilla poliittisen päätöksenteon tasoilla pidettävä huoli siitä, että työntekijöiden oikeuksia – joiden saavuttaminen on ollut kovan työn takana – ei uhrata lyhytaikaisten kasvustrategioiden vuoksi.
4) Suomen politiikka
Koska olen työskennellyt politiikasta ja yhteiskunnallisista asioista kirjoittavana toimittajana, Suomen politiikka ja yhteiskuntarakenteet ovat tulleet minulle hyvin tutuiksi. Tarkka tuntemukseni myös Britannian/Skotlannin poliittisesta järjestelmästä auttaa minua hahmottamaan selkeämmin Suomen vahvuuksia ja heikkouksia.
Suuri ero kotimaani ja Suomen poliittisen järjestelmän välillä on puoluejärjestelmä, sillä Suomessa se mahdollistaa monipuolisemman puoluejoukon pääsyn eduskuntaan ja kaupunginvaltuustoihin. Kun tarjolla on niin monia vaihtoehtoja, miksi olen päätynyt vihreiden ehdokkaaksi? Kysymys ei ole helppo, sillä en ole suinkaan kaikissa kysymyksissä samaa mieltä puolueen ja sen tärkeimpien edustajien kanssa, ja toisaalta näen myös muissa puolueissa –jopa Perussuomalaisissa – hyvää.
Vihreät on kuitenkin ainoa puolue, joka täysin ymmärtää ympäristön tärkeyden, oli kyse sitten ympäristön arvosta sinänsä tai siitä, kuinka elintärkeää siitä huolehtiminen on ihmiselämälle. Muut puolueet kyllä puhuvat ympäristöasioista, mutta vasta, kun muista tärkeämmistä asioista on huolehdittu ensin. Vihreät sen sijaan käsittävät sen, että ihmisiä ei voi erottaa ympäristöstään ja että kaikilla päätöksillä on ympäristöön liittyviä seuraamuksia. Myös sosiaali- ja talouspolitiikan suhteen olen Vihreiden kanssa samaa mieltä siitä, että onnellisuutta ei voi mitata ainoastaan vaurauden mittareilla ja että parempi palkka ei ole sama asia kuin parempi elämänlaatu. Kestävä vuorovaikutus ympäristön kanssa, sosiaalinen ja taloudellinen oikeudenmukaisuus, ihmisen yksilöllinen kehitys, osallistuminen yhteisön toimintaan, demokratian lisääminen, palkkatyön rinnalla tehtävä vapaaehtoistyö (mikä ei tässä tarkoita ilmaista työtä, jotta pomosi säästäisi rahaa!), vapaa-ajan tärkeys, ja ihmisten välisten erojen kunnioittaminen ovat syitä, joiden vuoksi olen vihreä ehdokas.
Parikymppisenä olin kuitenkin jo haalinut kokoon nykyisten poliittisten näkemysteni perusainekset. Luulisin, että tein ensimmäisen tietoisen ympäristötekoni 17-vuotiaana, kun päätin olla ajamatta ajokorttia, vaikka useimmat ikäiseni nuoret eivät olisi malttaneet odottaa omaansa. Vaikka sanallisia yhteenottoja välttääkseni ilmoitin syyksi ajokortin hinnan, päätös perustui todellisuudessa jo silloin jonkinlaiseen käsitykseen niistä ongelmista, joita autojen päästöt ja luonnonvarojen tuhlaaminen aiheuttavat.
Tätä syvemmin en valitettavasti ympäristöasioita miettinyt ennen yliopistoon menoa parikymppisenä. Silloin liityin ympäristöjärjestöön, joka toimi myös sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolesta. Vasta nyt aloin kokonaisvaltaisemmin pohtia yhteiskunnallisten rakenteiden ja kulutustottumusten ympäristövaikutuksia.
Vasemmistolaiset mielipiteeni löysin hiukan aikaisemmin. Osittain tämä on Britannian Konservatiivien ansiota, mutta kuten monien skotlantilaisten kohdalla, vastareaktioni konservatiivien hallintoon suuntautui aluksi skotlantilaiseen nationalismiin ja lievästi vasemmalle kallistuvan, ei-etnisyyteen perustuvan (!!!) Skotlannin kansanpuolueen tukemiseen. Myöhemmin teini-iässä aloin käydä Skotlannin sosialistisen puolueen kokouksissa, osallistuin mm. Irakin sodan vastaisiin ja palestiinalaisia tukeviin kokouksiin ja mielenosoituksiin. Olin myös kiinnostunut anarkismista.
Yliopistossa poliittiset näkemykseni tarkentuivat ja saivat pidemmälle mietityn teoreettisen pohjan, mutta suunta ja perusta säilyivät kuta kuinkin samoina. Edelleen, kuusi vuotta yliopistosta valmistumiseni jälkeen ja muutettuani Suomeen silloisen tyttöystäväni, nykyisen vaimoni Ainon kanssa, poliittisten näkemysteni perusteet ovat pysyneet samankaltaisina.
Lisäksi viimeiset kuusi vuotta Suomessa ovat tuoneet poliittiseen ajatteluuni uusia näkökulmia. Suomessa esiin ovat nousseet:
1) Maahanmuuttajapolitiikka
Koska en ollut ennen Suomeen muuttoani elänyt muualla kuin Skotlannissa, oli silmiä avaava kokemus nähdä, minkälaista oli elää paikassa, joka ei ole synnyinmaani. Tietenkään kokemustani maahanmuuttajana ei voi verrata esimerkiksi pakolaisen tai edes toiselta mantereelta muuttaneen opiskelijan elämään. Oranssista parrastani ja isoista korvistani huolimatta kävisin ulkonäöltäni suomalaisesta. Itse asiassa suomalaiset ovat joskus puhuneet hyvinkin negatiivisesti maahanmuuttajista minun läsnä ollessani unohtaen, että myös pohjoiseurooppalaiset voivat olla maahanmuuttajia.
Maahanmuuttoasiat ovat yksi vaaliteemoista. Täältä löytyy ajatuksiani aiheesta.
2) Perhepolitiikka
Suomeen muuttoni jälkeen minusta on tullut isä kaksi kertaa. Perhe-elämä on minulle erittäin tärkeää, ja haluan olla hyvä isä, joka on läsnä mahdollisimman paljon. Tässä suhteessa Suomi ja muut Pohjoismaat ovat edistyneempiä kuin Britannia. Vaikka kotona pieniä lapsiaan hoitavien vanhempien yhteiskunnalta saama rahallinen tuki on pienehkö, sen ansioista vanhemmat pystyvät huolehtimaan lapsistaan kotona sen sijaan, että nämä joutuisivat käymään läpi liian aikaisesta päivähoidosta johtuvaa stressiä ja läheisyyden puutetta. Vanhempien ei tulisi pakon edessä joutua valitsemaan työelämää perhe-elämän sijaan!
Kodinhoidontukeen liittyvät asiat ovatkin yksi vaaliteemoistani. Täältä löytyy lisätietoja.
3) Työn politiikka
Vaikka olen ollut poliittisesti vasemmalle suuntautunut jo pitkään, olin viime aikoihin asti kiinnostunut työläisten oikeuksista vain sellaisissa maissa, joissa niitä rikotaan selkeästi ja jatkuvasti. Uskon edelleen, että Suomen työntekijät ovat verrattain hyvässä asemassa ja että heidän ongelmansa ovat hyvin pieniä verrattuna moniin muihin maihin, mutta Suomesta löytyviin epäkohtiin on silti puututtava.
Entisessä työpaikassani työntekijöitä käytettiin taloudellisesti hyväksi, ja palkat olivat huomattavasti alhaisempia kuin alalla keskimäärin. Lyhytnäköisistä säästötoimenpiteistä johtuen monet yrityksen toiminnalle elintärkeät työntekijät joutuivat tyytymään freelance-sopimuksiin ilman oikeutta – tai taloudellista mahdollisuutta – sairaslomiin, lomiin jne. Ne, jotka työskentelivät työsuhteessa, saivat jatkuvasti pelätä, ettei heidän sopimustaan uusittaisi, jos he pyytäisivät palkankorotusta. Samaan aikaan organisaation johtaja maksoi itselleen huomattavaa palkkaa huolimatta hyvin vaatimattomasta työpanoksesta.
Tämä toimi hyvänä muistutuksena siitä, että vaikka yhteiskunnassamme on luonnollisesti paljon hyviä työnantajia, jotka todella välittävät työntekijöidensä oikeuksista ja hyvinvoinnista, on pidettävä mielessä, että toiset tekevät kaikkensa saadakseen työntekijöistään irti mahdollisimman paljon hyötyä suomatta näiden hyvinvoinnille ajatustakaan. Työntekoon liittyvä lainsäädäntö on siis ensiarvoisen tärkeä osa oikeudenmukaista yhteiskuntaa ja sen tulee turvata työntekijän oikeudet.
Tämänkaltainen ajattelu on nyky-Euroopassa epäsuosiossa, ja kuulemme jatkuvasti mantroja siitä, kuinka säästöt ja taloudelliset uudistukset – ja vain ja ainoastaan säästöt ja taloudelliset uudistukset – ovat tie talouskasvuun ja uusiin työpaikkoihin. Vaikka tämä ideologia ei ole vielä saanut Suomessa samanlaista jalansijaa kuin monissa muissa maissa, johtava hallituspuolue, Kokoomus, on vaatinut, että pahasti velkaantuneet euromaat harjoittavat juuri tämänkaltaista politiikkaa. Tässä asenneilmastossa on kaikilla poliittisen päätöksenteon tasoilla pidettävä huoli siitä, että työntekijöiden oikeuksia – joiden saavuttaminen on ollut kovan työn takana – ei uhrata lyhytaikaisten kasvustrategioiden vuoksi.
4) Suomen politiikka
Koska olen työskennellyt politiikasta ja yhteiskunnallisista asioista kirjoittavana toimittajana, Suomen politiikka ja yhteiskuntarakenteet ovat tulleet minulle hyvin tutuiksi. Tarkka tuntemukseni myös Britannian/Skotlannin poliittisesta järjestelmästä auttaa minua hahmottamaan selkeämmin Suomen vahvuuksia ja heikkouksia.
Suuri ero kotimaani ja Suomen poliittisen järjestelmän välillä on puoluejärjestelmä, sillä Suomessa se mahdollistaa monipuolisemman puoluejoukon pääsyn eduskuntaan ja kaupunginvaltuustoihin. Kun tarjolla on niin monia vaihtoehtoja, miksi olen päätynyt vihreiden ehdokkaaksi? Kysymys ei ole helppo, sillä en ole suinkaan kaikissa kysymyksissä samaa mieltä puolueen ja sen tärkeimpien edustajien kanssa, ja toisaalta näen myös muissa puolueissa –jopa Perussuomalaisissa – hyvää.
Vihreät on kuitenkin ainoa puolue, joka täysin ymmärtää ympäristön tärkeyden, oli kyse sitten ympäristön arvosta sinänsä tai siitä, kuinka elintärkeää siitä huolehtiminen on ihmiselämälle. Muut puolueet kyllä puhuvat ympäristöasioista, mutta vasta, kun muista tärkeämmistä asioista on huolehdittu ensin. Vihreät sen sijaan käsittävät sen, että ihmisiä ei voi erottaa ympäristöstään ja että kaikilla päätöksillä on ympäristöön liittyviä seuraamuksia. Myös sosiaali- ja talouspolitiikan suhteen olen Vihreiden kanssa samaa mieltä siitä, että onnellisuutta ei voi mitata ainoastaan vaurauden mittareilla ja että parempi palkka ei ole sama asia kuin parempi elämänlaatu. Kestävä vuorovaikutus ympäristön kanssa, sosiaalinen ja taloudellinen oikeudenmukaisuus, ihmisen yksilöllinen kehitys, osallistuminen yhteisön toimintaan, demokratian lisääminen, palkkatyön rinnalla tehtävä vapaaehtoistyö (mikä ei tässä tarkoita ilmaista työtä, jotta pomosi säästäisi rahaa!), vapaa-ajan tärkeys, ja ihmisten välisten erojen kunnioittaminen ovat syitä, joiden vuoksi olen vihreä ehdokas.